Monday, April 23, 2012

Varjoja, kiviä ja kuoppia

Vaimo on rustannut nyt pihasuunnitelmaa jo toista vuotta esim. tutkimalla kuinka meidän ja naapuritalojen varjot käyttäytyy meidän takapihaan nähden eri vuodenaikoina. Tätä varten vaimo tekaisi Google sketchupilla 3D-mallinnuksen ja sijoitti ohjelmiston koodinaatit osoittamaan Helsinkiä ja sitten vain päivämääriä ja kelloaikoja ruudulle ja varjot alkoivat piirtymään kuten kuvasta näkyy:
Kuvassa tilanne tänään 20.4 klo 16:00 ja oikeanpuoleinen talo siis meidän. 

Suunnitelman suhteen alkaa olemaan siis valmista ja nyt pitäisi niukan budjetin ja tarkan euron taloudella rykästä piha kasaan. Suunnitelmat on elänyt aika paljon syksystä. Suunnitelman eläminen taas tarkoittaa syksyllä nopeasti tehdyille pohjille pientä säätöä, joka aloitettiinkin viikonloppuna lapiovoimin. Kuusi tuntia aherrettiin ja todettiin, että pitäisi varmaan vuokrata Avant...
Kaivaus
Pohjia siis hieman tehtiin jo maarakentajan pikkukaivurin toimesta jo viimesyksynä mutta jälkeä joudutaan nyt siistimään hieman, kun tasot tuntuu olevan hieman mitä sattuu ja kiveä jossain liikaa ja jossain liian vähän.

Muurinpaikka
Esim. Naapurin vastaiseltä penkereeltä viettää melko pitkän matka talolle päin ja talon pääty on kohtuu korkealla soralla kasvillisuutta varten ja pihatien kunnan ukot jättivät keskeneräiseksi.

Aiemmin keväällä intoa pinkeenä käytiin jo Marketanpuistossa  huomataksemme, että se on umpilumessa. Lisäksi sekä Turun että Helsingin puutarhamessut on läpikäyty ja tänään käytiin Kivikoplalla tarkistamassa visuaalisesti vielä ne kivet joita niukasti mutta varmasti pihaan tuodaan. Lisäksi pakolliset Plantagenit ja muut lähialueen puutarhaliikkeet...
Näkymä Kivikoplan malliseinään
Mitä pihalle sitten tulee? No:
  • Pengermuuri yo. pengertä vasten ao. kivellä
  • 4*5m kiveys takapihalle
  • Istutusaltaita (sisältäen hiekkalaatikon)
  • Kukkapelto 
  • Hedelmäpuita
  • "Grilli" kun päästään vaimon kanssa yhteisymmärrykseen mallista
  • Katetta
  • Kiveä (lisää)
Ja mitä sinne ei tule:
  • Trampoliini
  • Nurmikko
  • Kivettyä ajotietä

Bender Boston Antik Kivikoplalla


Vauvalle sitten joskus jotain tuon henkistä trampoliinin sijaan 


Sunday, April 1, 2012

Maalämmöstä talven jälkeen...

Tai no talven ja talven... Takatalvi tulossa ja kesärenkaat autossa :( Huomenna sitten varmaan ekan kerran firman uudelle konttuurille julkisilla. Arvioitu matka-aika bussin ja VR:n avustuksella noin tunti. Elämä heittelee - projektin alkaessa tavoite oli 10 minuutin työmatkat ja julkisilla n. 25 minuuttia. Kaksi viikkoa taloon sisäänmuutosta firma ilmoitti, että firman toimisto siirtyy Käpylään... Autolla ajaa sinne noin 25 minuuttia mutta julkisilla yli tunnin. Hieman vitutti tuolloin mutta pahimmasta päästy ohi.

Mutta asiaan - maalämpöön. Taloonhan tuli Tom Alenin toimituksena Danfoss DHP-H 6 kilowatin pumppu. Olen ottanut talteen käyttötunnit marraskuun alusta saakka ihan mielenkiinnosta. Pumpun statistiikka tarjoaa käyttöpaneelista käyttötunnit lämpöpumpulle, lämpöpumpulle + 3 kW:n lisävastukselle, lämpöpumpulle ja 6/9 kW:n lisävastukselle ja käyttövedelle. Lisäksi maagisin excel-kaavoin olen laskenut pumpulle kuukausittaisen käyttöasteen (Käyttötunnit/kuukaudentunnit)

Tässä statistiikat tältä talvelta:

Kuukausilämpöpumppulisälämpö 1lisälämpö 2KäyttövesiKäyttöaste
Marraskuu197013931%
Joulukuu254014540%
Tammikuu340014255%
Helmikuu377914057%
Maaliskuu288024747%

Mitä tästä sitten on luettavissa? Tietäen miten pumppu toimii niin pumppu on melko passselin kokoinen meidän taloomme. Tiukimmilla pakkasilla pumppu on käyttänyt 9 tunnin ajan suoraa sähköä kolmen kilowatin vastuksen kautta ja muulloin pumpun tuottama lämpö on riittänyt. 6/9 kW:n vastukset menee tyypillisesti päälle ainoastaan kun lämminvesi loppuu eli se selittää noi pienet tunnit koko talven ajalta.

Muutoin pumpun kanssa ei ole toistaiseksi ollut mitään ongelmaa sen jälkeen kun lämpökäyrä saatiin kohdalleen ja kun vaimo oli totutettu 21 asteeseen. Tänään vaimo jo totesi talossa olevan liian lämmintä joten tarkistin Enerventin poistolämmön lämpötilan - oli 21,5 astetta...

Jaa-a projektia tuppaa - nimeltään piha... toistaiseksi reilut 20cm lunta pitää vielä raksamoottorin tyhjäkäynnillä mutta vaimo piirtää ja suunnittelee jo suuria...