Friday, August 13, 2010

Lomaa ennen aloitusta

Viime viikko pidetty lomaa töistä ja ladattu akkuja rakentamiseen. Blogaamisesta lomaa on jo pidetty hieman pidempäänkin.
Sähkö-tarjoukset roikkuu edelleen ilmassa mutta jotenkin ollaan taipuvaisia sinne suuremman suuntaan. LVI-suunnittelu eteni lähinnä painostuksen avulla eli sain lähtösuunnitelman LVI-asemapiirrustuksesta, jonka pohjalta laadimme naapurin putkisiirtojen takia alustavan rasitesopimuksen. Rasitesopimusta täydennetään sitten kun tarkalleen tiedämme putkien lopullisen sijainnin. Toivotaan, että paperi riittää kunnalle ja kunnan suhteen ei tule ongelmaa.
Vaimo teki puutarhasuunnitelman ansiokkaasti ja se näytti oikein hyvältä ja sekin vietiin kuntaan vaikkei välttämättä olisi tarvinnut kun talotehdaskin oli parantanut pintavesisuunnitelmaa.
Alustava käsittelypäivä luvalle oli 19.8 ja tämän aamun soiton perusteella ei esteitä kunnan puolelta pitäisi materiaalejen suhteen olla. Samaan aikaan naapurit sanoo, ettei heiltä ole vielä kysytty mitään ja naapureille pitäisi antaa 2vk aikaa vastata... Jotenkin vaan kutina on, ettei lupaa vielä ensiviikolla tule.
LVI-suunnittelija soitti sanoi, ettei parma tee enää 150mm onteloita joten pitää laittaa 175mm - on kuulemma tukevampi :-) Suunnittelija vakuutti, ettei ongelmaa pitäisi tulla, jos huomioidaan vaan alapuolen sauman koossa toi muutos. Sattumalta kansitetut kunnalle menevät perustuskuvat tuli myös tänään postitse.
Isoin kesken ja myöhässä oleva asia on LVI-suunnitelma. Sen piti tulla toukokuun arvion mukaan neljässä viikossa - no vieläkin venataan. LVI asemapiirros ollaan kuitenkin saatu, mutta pitäis saada loputkin, jotta pääsee keskustelemaan LVI-urakoitsijoiden kanssa. Täytyy jatkaa painostusta ensi viikolla.

No comments:

Post a Comment