Wednesday, August 15, 2012

Oman puutarhan satoa

Kesä etenee ja puutarha alkaa vihdoin tuottaa satoa. Ruusupavut ovat kasvaneet jo parhaimmillaan nelimetrisiksi ja jos aika vaan riittää niin tuottavat vielä sadonkin. Kesäkurpitsoja ei ole tarvinnut kaupasta ostaa Heinäkuun puolenvälin jälkeen. Kesäkurpitsoja ei olla edes kasvatettu isoksi vaan ollaan poimittu ne ehkä puolet kaupan kesäkurpitsojen koosta ja jos multa kysytään niin silloin ne on parhaimillaan ja pehmeää siemen osaa ei ole paljoakaan. Kesäkurpitsan toki saa kasvatettua vaikka kuinka isoksi mutta ei ne isoina ole hyviä. Se toki harmittaa ettei ole vieläkään saanut aikaiseksi friteerata noita kesäkurpitsankukintoja.

Romainesalaatin suhteen ollaan kovin omavaraisia - ne on onnistuneet salaateista parhaiten. Romainesta on tietenkin pitänyt tehdä se todennäköisin ruoka eli Caesar-salaatti ja tehtiinpä siihen itse kastikekin ja kyllä noilla säädöillä kelpasi. Rucola lähti hyvin kasvamaan mutta sitten niiden lehdet tuli kovin reikäisiksi ja nyt ne on jo rumia ja kukkivat. No muutamat ruuat niistäkin tehtiin.

Pinaateista pinaatti epäonnistui mutta uuden seelannin pinaatista ollaan saatu ihan kiva sato. Pinaatissa on vaan se vika, että se kutistuu pannussa niin tehokaasti ettei muutama puska riitä kattamaan tarvetta - varsinkin tällaisessa pinaattiin hurahtaneessa perheessä. Eli ei noista kovin moneen pinaattiricotta pastaan ja Palak Paneeriin riitä.
Sitten vielä ne meidän tomaatit... Ei mitään kasvihuoneita - pelkkä verkko lintuja varten ja näistä kesäsäistä huolimatta niitä kypsyy tasaisesti ja niiden maku on jotain ihan muuta kuin noissa kaupan tehotuotetuissa ja raakana poimituissa. Kun talvella minimoi lentotomaattien ostamista ja odottaa kotimaisen tomaatin sesonkia, niin nyt sitä kotimaisen tomaatin sesonkina odottaa oman pihan tomaatin sesonkia. Vakavasti harkitaan kyllä kasvihuonetta ensikesäksi vaikka tilaa ei oikein olekkaan -edes pikkuinen kasvihuone...
Lapioepisodi sai sellaisen käänteen, että Fiskars toimitti meille ruuvin - lieneekö syynä edellinen blogikirjoitus vai? Alkuperäisessä Fiskarssin vastineessahan ei ruuviakaan luvattu toimittaa. Jokatapauksessa nyt varmaan täytyy hieman liimailla tai epoksoida ja laittaa ruuvi paikoilleen...

Niin joo talo on valmis - viimeinenkin lista on paikoillaan ja meillä se lista oli siis kulmalauta... Ei hommat tähän lopu siitä pitää huolen tuo idearikas vaimo. Tälläkin hetkellä on projektia tarjolla makuuhuoneeseen, tuulikaappiin, työhuoneeseen...

No comments:

Post a Comment