Tuesday, August 30, 2011

Kraateri etupihalla

Noin yhdeksän kuukauden jälkeen kunnallisten putkitöiden aloituksesta alueellamme meidän viemäri liittymä siirrettiin uuteen viemärilinjaan vanhasta, josta naapuri sai jo lausunnon 3kk sitten ettei se ole enää käytössä.


Meille homma tarkoitti melkoista kuoppaa tontille - kuva on eiliselta ja tänään syvyyttä on ollut pari metriä enemmän ja tänään iltaan mennessä kuoppa oli jo peittymässä.

Keittiön nysväys on myös ihan loppusuoralla - liesituulettimen putkiliitoksen kotelointikin on jo alkanut. ko. kotelointihan olisi ollut täysin turha mikäli putkiukot olisivat laittaneet putken alunperin oikealle paikalle tai että minä olisin ajoissa mitannut sen ja havainnut virheen - no nyt tulee sitten boksi...

Kotelointi

Kylmälaitteiden koteloinnin viimeistelyt

APK:n raon nysväys järjellisen kokoiseksi

Lisää edistystä myös saunan osalta eli se olisi valmis, jos kiuas olisi tontilla ja sähköt kytketty ja valokuidut lyhennetty.

Seinän ja lauteiden puulajeja saa arvata...

Kaikki ovetkin on paikoillaan ja olisivat varmaan listoitettukin mikäli listat olisivat riittäneet mutta kun olin vaan ostanut yhden paketin, niin eihän siitä mihinkään riittänyt, kun tarve olisi 7 pakettia...

Komeroportaiden ovi

Mutta hommat jatkuu...

Saturday, August 27, 2011

Tuesday, August 23, 2011

Valmistuu(ko)?

Niin valmistuuko? Hyvältä näyttää ja valmius muuttamiseen olisi saavutettavissa muutamassa päivässä jos haluttaisiin. Mutta koska raksalla on niin mukavaa, niin käytetään aikaa eikä muuteta keskeneräiseen. Siispä nyt säädetään pieniä asioita: listoja, kalusteita, pielilautoja jne. Tosiasia on, että talon talousvesi pysähtyy mittarille ja kaikki hanat puuttuu ja Sähkärit voisi jo viimeistellä oman osansa, jos me oltaisiin hankittu kaikki valaisimet jne. 
Sisä-WC meillä jo on - se vaan toimii manuaalisesti eli haetaan vesi siihen ulkoa kahdella ämpärillä :-)

Keittiö edistyi kivien palattua tontille ja asentajan käynnin jälkeen pistin kahvat & nupit paikoilleen. Hieman taisin ryssiä tuon ylärivin kahvakorkeuden kanssa - olisivat voineet olla sentin alempana, niin olisivat esteettisesti parempia - mutta tekevälle sattuu ja silmä tottuu.

Keittiö valmistuu
Keittiössä mun lopetettua timpurit jatkoivat laatoituksella, joka on vielä kesken (kuten kuvasta näkyy). Sitten vielä liesituuletimen kotelointi, uunin induktiokeittotason asennus niin keittiö on valmis.

Portaat tuli ja ne asennettiin Westwoodin toimesta ja täytyy sanoa, että homma toimi ja tulos oli loistava. Pitkään mietittiin portaiden suhteen satulaportaita, tammiaskelmia ja muita hienouksia mutta loppuen lopuksi mentiin melko perusportaalla ajatuksella, että eläminen saa näkyä. Portaan mitoitukset laatan ja parketin rajapinnan suhteen meni täysin nappiin. Vielä meikkausta tasoittamattomien pintojen suhteen ja voi olla tyytyväinen portaisiin ja firman toimintaan.
Komeroportaat by Westwood

Tie yläkertaan
Saunakin on saapunut tontille ja siitä seurauksena saunatila on saanut rimoitukset ja huomattu, että Wedi-levyä vedeneristeenä käytettäessä rimoitus tulisi olla paksumpi kuin normaalisti - no Siperia opettaa... Mestaritimpuri katseli paneeleja ja päätti käydä kaikki laudat läpi ennen asennusta ja sijoittaa rumat laudat lauteiden alle ja kauniit päälle eli saunastamme on ilmeisesti tulossa Select-tason sauna. Kiuasta ei tosin vielä ole näkynyt.
Rimoitus on. Paneelit on valinnassa
Säiden salliessa ulkotyöt on myös edenneet eli pilarit on saaneet maalipinnan, kulmat kulmalaudoitukset ikkunat pielilaudoitukset.
Ikkunalaudoitukset alkaa olemaan valmiita - vihdoin
...

Mitä sitten siis ei ole valmiina:
  • Pihan tasoitukset ja siistintä
  • Juokseva vesi
  • Suihkukaapit
  • Sähkö kalustusta ja kalusteita
  • Terassin suojarakenteet
  • Listoituksia
  • Tapetointia
  • Parketointia
  • Reikä maassa
  • Nysväystä yksityiskohtiin

Monday, August 15, 2011

Ämmässuo NonStop

Tänään sisätilojen valmiusaste ja ulkotilojen ei niin kuivat pohjamaalit teki päätöksen puolestamme - tänään siis siivottiin tonttia. Aloitettiin kipsareilla ja kuormaan lisättiin puuta mutta kipsaria oli kuitenkin sen verran paljon, että kuormaa ei hyvällä omallatunnolla voinut kutsua puukuormaksi (á 10€ @ Kuusakoski Ämmässuo) joten siitä tuli sekakuorma (á 30€). Ekan keikan jälkeen päästiin puhtaisiin puukuormiin, joita tehtiin kaksi eli Ämmässuolla käytiin kolme kertaa mutta siistiytyi pihakin aika kivasti.

Tässä vaiheessa siis projektia on todettava, että jos on peräkärry saatavissa, niin Sortit ja vastaavat säkkimetodit on törkeän kalliita siihen nähden, että käy itse kärryllä viemässä tavarat Kuusakoskelle - HSY:n sortti-asemat on myös omien ja muiden kokemusten mukaan perseestä johtuen henkilökunnan harrastamasta 1X2 metodissa kuormien hinnoittelussa.

Muuten: Muuttovalmius väistämättä lähenee päivä päivältä - Sisällä alkaa laatoitukset olemaan pääsääntöisesti valmiita, portaat tulossa, keittiön kivet tulossa (huomenna), parketointi levinnyt alakertaan, listoitukset yli 50% valmiita kokotalon osalta. Eli tilanne näyttää hyvältä! Tosin täällä kotona tai siis ns. välikämpässämme (jossa asuttu yli kolme vuotta) kuivausrumpu on alkanut vastustaa muuttoa pissimällä pesukoneen päälle, johon pesukone on totesi, että mun pumppu ei jaksa... Hieman meitityttää nyt kyseisten teini-ikää lähestyvien (11v) kodinkoneiden osalta, että pitäiskö noita korjata vai vaihtaa? Siis ei oo periaatteessa kokoaikana ollut mitään ongelmaa lukuunottamatta muutamaan viime päivää/viikkoa.  Mutta jotenkin nyky-yhteiskunnassa tupataan ostamaan uudet laitteet, jos vanhoissa on ongelmia sen sijaan, että niitä vanhoja korjattaisiin ja saako edes 11v vanhoihin laitteisiin varaosia? Osaltaan mun kysymykset kuvastaa kertakäyttökulttuurin pinttymistä perusolettamuksiksi. Blogi-entryn alun kierrätyksestä blogin-entryn lopun haaskaukseen?





Saturday, August 13, 2011

Epäortodoksista?

Olisiko se ihan väärin, jos ikkunalistat ei olisi ollenkaan ikkunan karmien päällä? Siis joo kysymyshän ei tulisi mieleenkään, jos ikkunakarmit olisi tasan seinäpinnan kanssa mutta kun eivät ole vaan puoli senttiä seinäpinnan yläpuolella - kiitokset pystytysryhmän.

Tällaista siis tänään mietin ja testailin:


Niin - jäähän siihen jonkinlainen varjostusviiva ehkä johonkin näkyviin mutta standardisti päälle laitettaessa olisi pelkkä jiirien sahaaminen on jotakuinkin hankalaa.
Siis joo - siistihän tuosta tulee mutta elääkö ikkunat miten paljon? Puu tietenkin elää mutta eihän lasin pitäisi muuttaa muotoaan ja ulkopuoli karmeistahan on alumiinia.
Jos rakennusteknisesti perusteltuja soraääniä ei ilmene niin tuolla mennään...


Niin joo vinkkiosastolle:  Kattolistojen jiirityksessä kannataa jättää päät naulaamatta ennenkuin toinen pää on sovitettu siihen. Lopputulos: tilanne jiirien sopivuudessa paranee mutta jiirit ei silti ole täydellisiä :-) 

Wednesday, August 10, 2011

Linnut lentää seinillä.

Ankaran taistelun jälkeen saimme linnut liimattua seiniin. Tapetti ja me olimme ankarasti eri mieltä kuinka käyttäytyä. Tapetilla oli oma tahto olla kiinnittymättä reunoistaan ja me käsin ohjasimme sitä seinään kiinni. Vaihdettiin välillä valmisliisteristä jauheeseen ja jauheeseen laitoimme Eri Keeperiä mutta joo taistelu oli raaka ja lopputulos ei ehkä kaikkein kaunein tapetointiteknisesti mutta on ainakin seinässä ja meille riittävän hyvä...

Tapetti, josta ei valokuva tee oikeutta.

Kirjoitin aiemmin romanttisista tapeteista tai siis kammottavista tapeteista... Toi kyllä nyt liippaa aika läheltä esiteltyä kategoriaa mutta kun tuon sijainnista otetaan panoraama läpi huoneiston keittiöön ja kuvitellaa siihen moderni Innovationin pelkistetty turkoosin värinen futon samaan tilaan, niin alkaa mun mieleen kovin esteettisesti kaunis näkymä piirtymään verkkokalvoon. Ainiin ja sopivan runsaat kattolistat vielä siihen kuvioon mukaan.

Tapetteja on vielä liimaamatta kolmet. Yläkerran molempiin huoneisiin ja makuuhuoneeseen ja jos ihmeitä ei tapahdu niin kaikki ei ole muuttaessamme seinällä. Muutenkin on varsin selvää jo tässä vaiheessa, että blogi muuttunee rakennusblogista sisustusblogiksi koska aika ja rahat loppuu ennenkuin näkemyksemme toteutuu vai sopiiko teidän mielestä tuohon keittiöön (jonka kivet lähtee huomenna korjattavaksi) Piiroisen Arena 080 pöytä ja Arena 022 tuolit - värinä oranssi?

Taloteknisesti ollaan yhtä putkea vaille vesiliittymässä ja alapohjassa ollaan hieman enemmän vaiheessa mutta edistytään kuitenkin silläkin rintamalla ja kalustuskin etenisi jos etelämaan miehet palaisivat rakennukselle ja saumaisivat - saumaus sinänsä on helppoa mutta kun mun aika menee kaikessa muussa tarvittavassa. Muille etelämaalaisia käyttäville tai aikoville tiedoksi: Sana huomenna viron kielessä viittaa empiiristen kokemustemme mukaan määrittelemättömään tulevaisuuteen.


Mittari, jakotukki ja MLP




Hana sulut

Tapettitaistelun jälkeen nappasin Pasloden F16A naulaimen käteen ja aloin työstää aitaelementtejä ja tuollaista siitä sitten tuli:


Ulkovalaistukseen valittiin Nordluxin halvat TIN valaisimet Bauhaussista. 35€ hintaan ihan ok ratkaisu.


Monday, August 8, 2011

Parkettia, pylväitä ja pelkoa...

Viikko taas vierähtänyt raksalla käytännössä yksinään. Vaimo on viimeisiä päiviä töissä ennen äitiyslomaa ja timpurit etelässä ja putkarit pistäisi päivän alapohjassa ja totesi: "mun hommat tässä firmassa on nyt tässä - mä lähden opiskelemaan". Kysyin missä sen kollega on? "Lähti jo kesäkuussa, kun sai 30% palkankorotuksen muualta". Tietäen, että kyseessä on varsin pieni firma josta noi kaksi muodosti 50%, niin pieni pelko hiipi puseroon. No tänään tuli helpottava puhelinsoitto: Tullaan huomenna seiskalta.

Viime viikolla valmistui ekat huoneet muuttovalmiuteen eli yläkerran varahuone, josta nyt sitten on varmaan jollain aikataululla tulossa lastenhuone sai parketin ja mun harrastehuone sai harmaan seinän ja parketin... Näiden piti valmistua vikana mutta näin tällä kertaa... Alakertaa kun ei viitsi aloittaa viimeistelemään, kun keittiö on kivien osalta ns. vaiheessa ja siten ei viitsi ovia asentaa, josta taas seurauksena on tavaraa vielä liikaa ympäriinsä.

Parkettina on Karelian Tammi Natur Silky Kartano 182:sena - toistaiseksi vaikuttaa hyvältä - riittävästi vaihtelua, sopivasti outoja lankkuja ja ei näytä eikä tunnu laminaatilta. Asennus on mennyt kivuttomasti - ainakin toistaiseksi "kop kop".


Harrastehuone



Varahuone

Ulkona pitkään vaiheessa ollut pylväiden verhoilu otti tänään ison askeleen eteenpäin ja sitä kautta saadaan varmaankin rännikaivot ja kattoturvat pikkuhiljaa myös eteenpäin.

Pylväät



Wednesday, August 3, 2011

Tää meidän keittiö ei mee nyt ihan putkeen...

Jep... Viikon venattiin kiviasennusta ja sitten se tuli puolen tunnin varoitusajalla ja ei sitten loppuen lopuksi asentanut mitään kun mitat oli mitä oli. Keittiö mitattiin toimittajan puolesta ennen tasoituksia ja mitään ongelmia ei pitänyt olla. No tänään ne kivitasot kuitenkin oli pitkän seinän osalta reilun sentin pidempiä kuin seinä... Silloin on aika turha puhua tasoituksien jne. vaikutuksista: Ei senttiä itsestään taloon ilmaannu. Toinen kohta johon asentaja puuttui oli 30-40-30 laatikko yhdistelmän kannatus kivitasosta tai sen kannatuksen puutos ts. toimittaja ei ollut varannut siihen reikiä ja tuomio oli puhtaasti: "ei tule kestämään", joten ilmoitin, että jos kerran liikennetta takaisin kivitehtaalle tapahtuu niin samalla kannattais varmaan kierrättää toikin tason osa proppu-reijitettäväksi...

Vaimon näkemys alkaa realisoitumaan

Ei näin...

Tehtaalle lähtee siis kivet ja tässä mennee muutama viikko (varsinkin kun tehdas on kiinni vielä viikon) ja sitä ennen ei toi keittiö valmistu. Toivottavasti ei joudu kantaa noita kiviä enään - isoin taso painoi asentajan mukaan 150 kiloa. Tosin kannettiin tänään naapurin takkasydäntäkin, joka painoi reilut 200 kiloa ja ei meinannut neljän hengen voimalla liikkua mihinkään.

Etuterassi on jo tukivaluja ja kuutta lautaa vaille valmis. Tuossa hommassa on ollut suuresti avuksi Bauhausista hankittu pika"ruuvi"puristin, jolla voi myös loitontaa noita lautoja kääntämällä vain pään toiseen suuntaan. Aivan korvaamaton apu kun yksin on rustannut tuota terassia kasaan ja kun toi Siperian lehtikuusi ei ole aivan suorimpia puita.

Terassipuristin

Terassipuristimesta loitonnin

Monday, August 1, 2011

Edistysaskelia ja takapakkeja

Niin edistysaskelia ja takapakkeja eli hyviä ja huonoja uutisia - aloitetaan niillä huonoilla:

Lankomies perheineen kävi tontilla ja näytin huvikseni piipunläpivientiä ja ensimmäinen huomio oli aika musertava: "Ei noiden tiilien pitäisi näkyä tänne". Totta tosiaan puolet piipun läpiviennin ja aluskatteen välisistä tiivisteistä on leijunut jonnekin - oletettavasti alaspäin... Tiivisteenä toimi sellainen lämmitettävä levy, joka lämmitettiin "aurinkovoimalla" katolla - ei tainut lämmetä tarpeeksi tai on lämmennyt uudestaan sen jälkeen liikaa. Taitaa kuitenkin olla huomenna takkamestarille asiaa...


Maalämpöpummpu saapui perjantaina Tom Allenin toimesta puolessa päivässä asentui toimimaan toistaiseksi sähkövastuksin, joita on helteestä huolimatta pakkokäytetty, jotta saadaan lattiat parketin asennusta varten valmiiksi. Meillä siis on nyt pumppu mutta ei vielä kaivoa, kun se vaatii kaupungilta nykyään luvan. Lupa tosin lienee kunnossa, kun Espoon rakennusvalvonta yllätti ja kirjoitti sen samalta istumalta viime viikolla - tosin lupa on vielä byrokratian rattaissa mutta kuitenkin erinomainen suoritus.


Pari mailia sitten pistin detaljeja noista kylmäkalusteiden koteloinneista - itsepintaisesti jatkoin epäilyttävästä ulkonäöstä riippumatta eteenpäin ja noi ylälistan aluslista peitti ne levyt joita manailin. Eli niiltä osin kannatti jatkaa. Yläreunaan vielä pienet peitelistat niin näyttänee varsin hyvältä



Pesutilojen laatoitukset on 95% valmiit. ainoastaan yläkerran pesuhuoneen alin rivi sekä saunan laatoitukset puuttuu mutta tilanne on OK. Timpurit tosin on lomalla viikon eli niiltä osin ei edistytä vähään aikaan.


Allekirjoittanut on lomalla ja rustaa ja ulkolaudoitusten viimeistelyjä ja aika tuntuu kuluvan kuin siivillä...