Tuesday, August 30, 2011

Kraateri etupihalla

Noin yhdeksän kuukauden jälkeen kunnallisten putkitöiden aloituksesta alueellamme meidän viemäri liittymä siirrettiin uuteen viemärilinjaan vanhasta, josta naapuri sai jo lausunnon 3kk sitten ettei se ole enää käytössä.


Meille homma tarkoitti melkoista kuoppaa tontille - kuva on eiliselta ja tänään syvyyttä on ollut pari metriä enemmän ja tänään iltaan mennessä kuoppa oli jo peittymässä.

Keittiön nysväys on myös ihan loppusuoralla - liesituulettimen putkiliitoksen kotelointikin on jo alkanut. ko. kotelointihan olisi ollut täysin turha mikäli putkiukot olisivat laittaneet putken alunperin oikealle paikalle tai että minä olisin ajoissa mitannut sen ja havainnut virheen - no nyt tulee sitten boksi...

Kotelointi

Kylmälaitteiden koteloinnin viimeistelyt

APK:n raon nysväys järjellisen kokoiseksi

Lisää edistystä myös saunan osalta eli se olisi valmis, jos kiuas olisi tontilla ja sähköt kytketty ja valokuidut lyhennetty.

Seinän ja lauteiden puulajeja saa arvata...

Kaikki ovetkin on paikoillaan ja olisivat varmaan listoitettukin mikäli listat olisivat riittäneet mutta kun olin vaan ostanut yhden paketin, niin eihän siitä mihinkään riittänyt, kun tarve olisi 7 pakettia...

Komeroportaiden ovi

Mutta hommat jatkuu...

3 comments:

  1. Hyvältä näyttää, varsinkin teidän portaikko! :)

    ReplyDelete
  2. Kauniit portaat, samoin saunan panelointi! Mitä se on (seinät tuijaa)? Mistä hommasitte?

    ReplyDelete
  3. Seinät ei ole Tuijaa - lauteet on... Seinä on lämpökäsiteltyä magnoliaa. Koko setti tuli siis Sun Saunalta ja ei tuota magnoliaa kyllä ole kaupoissa vastaan tullutkaan. Tuijaa oli tarkoitus alunperin laittaa mutta se hinta paneelina :-(

    ReplyDelete